Sehen und Erleben

Kaamos ja keskiyön aurinko

Luonnon upeita sävyjä

Utsjoen alueen taianomainen polaariyö ja valoisat kesät

Kaamos eli polaariyö on vuotuinen ajanjakso keskitalvella, jonka aikana aurinko ei nouse horisontin yläpuolelle. Ilmiö esiintyy maapallon napapiireillä ja niitä korkeammilla leveysasteilla. Mitä lähemmäs napoja mennään, sitä aikaisemmin kaamos alkaa ja sitä pidempi on kaamosaika.

Kaamos saapuu ensimmäisenä Suomessa Utsjoen pohjoisimpiin kolkkiin, alkaen Suomen pohjoisimmasta kylästä Nuorgamista. Kaamos alkaa vuodesta hieman riippuen marraskuun viimeisellä viikolla ja auringonsäteistä päästään nauttimaan jälleen tammikuun puolivälin jälkeen, sillä Utsjoella kaamos kestää keskimäärin 51 vuorokautta. Vaikka aurinko pysyttelee talvisaikaan piilossa pohjoisessa, ei täällä ole koko vuoden kertymää tarkasteltaessa yhtään sen enempää pimeää aikaa kuin etelässäkään. Lähes kaikkialla maailmassa valoisaa aikaa on teoriassa yhtä paljon noin eli noin puolet vuodesta. Tämä selittyy sillä, että pohjoisen valoisat kesät kompensoivat pimeitä kaamosaikoja. 

Vaikka kaamos on vuoden pimeintä aikaa, ei silloin kuitenkaan ole pilkkopimeää. Aurinko on kaamoksen alussa ja lopussa lähellä taivaanrantaa. Aurinko paistaa ilmakehän yläosiin ja sieltä siroaa maahan hajavaloa mikä saa aikaan mitä upeampia ruskoja.Keskipäivän aikaan tyypillinen on sinertävä, himmeä valo. Jo iltapäivästä voi taivaalla nähdä revontulia. Valoisuutta lisää myös maata peittävä lumi, joka heijastaa valoa. Lisäksi kuu voi valaista taivasta. Välillä jopa revontulet loistavat niin kirkkaasti, että nekin valaisevat maisemaa. Kaamos ei ole lainkaan synkkä, vaan yksi kauneimmista luonnonilmiöistä Lapissa.

Kaamoksen vastakohta on kesän yötön yö eli polaaripäivä, jolloin aurinko ei laske ollenkaan horisontin alapuolelle. Ilmiö on sitä pidempi, mitä lähempänä napa-alueita on. Nuorgamissa aurinko on horisontin yläpuolella yhtäjaksoisesti toukokuun 16. päivästä heinäkuun 29. päivään saakka eli 74 päivän ajan. Yöttömän yön valo on pehmeää ja tarjoaa loistavat puitteet valokuvaukselle.