Tekemistä

Moottorikelkkailu

Kelkalla vaikka Jäämerelle

Utsjoki, Nuorgam ja Karigasniemi lumoavat moottorikelkkailijan maisemillaan. Paikalliset yrittäjät tarjoavat sekä kelkkojen vuokrausta että järjestettyjä kelkkasafareita. Lisäksi kelkkaretket Norjan puolelle Jäämerelle ovat suosittuja. 

Moottorikelkkailu Kaldoaivissa – Suomen suurimmalla erämaa-alueella – on rajoitettua, mutta ostamalla uraluvan tai yhdessä matkailuyrittäjän kanssa pääset kokemaan Kaldoaivin aavat tunturiylängöt moottorikelkalla. Paistunturin erämaa-alueella ei mene Metsähallituksen kelkkauraa, mutta yhdessä matkailuyrittäjän kanssa myös Paistunturin alueeseen tutustuminen on mahdollista.  

Kelkkailu on monille paikalliselle rakas harrastus, mutta ennen kaikkea tapa liikkua paikasta toiseen – suurin osa Utsjoen kunnan pinta-alasta on erämaa-aluetta ja ei näin ole saavutettavissa esimerkiksi autolla. Kelkkailu onkin helpoin tapa talvella saavuttaa upeat tunturimaisemat. Mikäli päätät kelkkailla omatoimisesti, otathan etukäteen selvää reiteistä ja huolehdit tarvittavista luvista. 

Luvat ulkopaikkakuntalaisille

1. Osallistuminen moottorikelkkasafarille

Mikäli osallistut moottorikelkkasafarille, matkailuyrittäjä huolehtii luvista puolestasi ja voit täysin keskittyä nauttimaan seikkailusta!

2. Uralupa

Ajaminen Metsähallituksen ylläpitämillä moottorikelkkaurilla vaatii uraluvan.Uraluvalla voit kelkkailla kaikilla niillä urilla, jotka löydät Metsähallituksen urakartastosta.

Uraluvan saa helposti netistä, puhelinpalvelusta tai Metsähallituksen toimipaikoista. Utsjoen lähin toimipaikka sijaitsee Luontokeskus Siidassa Inarissa. Lupa on joko vuorokausilupa, viikkolupa tai kausilupa (1.10. – 30.9.). Lisätietoa uraluvasta löydät täältä.

Luvat kuntalaisille

Maastoliikennelupa oman kotikunnan alueelle maksuton ja koskee ajamista Utsjoen kunnan alueella olevilla valtion mailla, lukuun ottamatta Kevon luonnonpuistoa. Lupa oikeuttaa ajamaan merkityillä moottorikelkkaurilla, sekä luonnonhyödyntämistehtäviin ja muuhun välttämättömään liikkumiseen urien ulkopuolella.

Kevon luonnonpuistoon voidaan järjestyssäännön perusteella myöntää lupia luontaiselinkeinonharjoittajille ja kiinteistön omistajille, sekä kuntalaisille, joilla on tilaan perustuva kalastusoikeus tilan omiin, tai yhteisiin vesialueisiin (ei koske nautintoja).

Maastoliikennelupa haetaan Metsähallituksen palvelupisteestä (IvaloInari).

Palveluksessasi

Majoitus, Ohjelmapalvelut, Ravintolat ja kahvilat

Lomamökit, ravintolapalvelut, ohjelmapalvelut, vuokravälineitä

0400-294669

Majoitus, Ohjelmapalvelut, Ravintolat ja kahvilat

Hotelli- ja ravintolapalvelut, lomamökit, ohjelmapalvelut, vuokravälineitä

0400-948210

Ohjelmapalvelut

Ohjelmapalvelut, kalastusmatkailu

Tietoa ei saatavilla

Majoitus, Ohjelmapalvelut, Ravintolat ja kahvilat

Hotelli- ja ravintolapalvelut, lomamökit, ohjelmapalvelut, pubi

+35840 484 8171