Näe & koe

Välimaan saamelaistila / Jeagelveaji sámedállu

Välimaan saamelaistila / Jeagelveaji sámedállu

Historiallisesti arvokas Välimaan saamelaistila (Jeagelveaji sámedállu) on rakennettu vuonna 1866 Tenojoen varrelle, mutta vanhat kodan pohjat kertovat alueella olleen asutusta jo kauan ennen tätäkin. Tila on ainutlaatuinen historiallinen nähtävyys ja pala saamelaisten menneisyyttä. Se kertoo kävijälleen elämästä Suomen pohjoisimman äärilaidan karunkauniissa luonnossa.

Välimaa on hieno esimerkki vanhasta saamelaistilasta, jonka väki kalasti ja hoiti lampaitaan Tenojoen varrella luonnonläheisesti eläen. Tilalla on asuttu 1970-luvun alkuun saakka. Jokea pitkin on ollut helppo kulkea Jäämerelle saakka sekä kesäisin että talvisin. Välimaan jokisaamelaistila on aina avoinna. Rakennukset ovat lukittuina, mutta alueeseen voi tutustua vapaasti. Helpointa tutustuminen on lumettomaan aikaan, sillä alueella ei ole talvikunnossapitoa. Lampaita pidetään tilalla edelleen kesäisin ja on tärkeää, ettei niitä häiritä. Metsähallitus on arponut kesäisin pestejä muutamille vapaaehtoisille lammaspaimenille. Metsähallitus vastaa tilan ylläpidosta ja lisätietoja tilan historiasta ja vapaaehtoistoiminnasta löytyykin luontoon.fi -sivuilta. Välimaan tila kuuluu Utsjoen hienoimpiin historiallisiin nähtävyyksiin ja on ainutlaatuinen kansantieteellinen helmi. Arvokkaaseen saamelaiseen perinneympäristöön ei saa jättää jälkiä.

Sijainti

Nuorgamintie 2475a
99980Utsjoki