Kalastus

Ahven (Perca fluviatilis)

Ahven on Suomen kansalliskala sekä vesistöjemme yleisin ja monipuolisin kalalaji. Ahven viihtyy hyvin myös Utsjoen ja Tenonjokilaakson alueen vesistöissä.

Ahven on helposti tunnistettava kala sen vihertävän tai harmaan selkäpuolen, kyljissä näkyvien tummentuneiden pystyraitojen sekä punaisten tai oranssien alaeviensä perusteella. Sitkeä ja sopeutuvainen ahven elää Tenon pääuoman suvantojen lisäksi tunturialueella sekä järvissä, joissa että pienemmissä lammissa.

Ahvenen kalastuksessa toimivat hyvin kevyet heittokalastusvälineet kuten pienet lipat esim. Mepps, Vibrax sekä pienet lusikkauistimet. Jigaaminen on myös toimiva tapa kalastaa ahventa. Erityisesti pienet ja värikkäät mikrojigit on suositeltuja vieheitä tunturialueen vesiin. Ahvenen perhokalastus on hauska ja monipuolinen tapa kalastaa, sillä ahven on aktiivinen, helposti houkuteltava ja yleinen kala. Ahven sopii hyvin myös aloitteleville perhokalastajille, sillä se tarttuu hanakasti vieheisiin ja tarjoaa mukavaa vastusta kevyellä perhovälineistöllä. Suositeltavaa on käyttää suht kevyttä perhovapaa sekä kelluvaa perhosiimaa. Ahvenelle kelpaa monenlaiset perhot pienistä striimereistä pintaperhoihin. Etenkin pienet baitfish-jäljitelmät joissa on väreinä mustaa, vihreää, oranssia ja hopeaa.

Harjus (Thymallus thymallus)

Harjus on lohensukuinen arvostettu kalalaji, joka tunnetaan erityisesti korkeasta ja kauniisti värjäytyneestä selkäevästään. Harjus on suosittu kalastuskohde sen aktiivisen käyttäytymisen vuoksi. Se on varsin yleinen Tenojoen vesistöissä ja muualla Ylä-Lapin kirkkaissa vesissä.

Harjusta löytyy erityisesti Tenon pääuoman suvannoista ja virran reunamilta, joissa vesi virtaa kohtalaisen rauhallisesti. Harjus viihtyy usein matalammissa, hieman virtaavissa kohdissa, joissa se odottaa pinnan alta hyönteisten ajautumista virran mukana. Tenon sivujoista mm. Utsjoki ja Inarijoki tarjoavat pienempiä, matalia koskipaikkoja. Tenon vesistön kirkkaat tunturijärvet ja erämaalammet ovat myös erinomaisia harjusvesiä. Niissä harjus hakeutuu usein mataliin alueisiin ja rantavyöhykkeille, erityisesti keväällä ja kesäiltoina, kun hyönteiset kuoriutuvat pinnassa. Alueen pienet purot ja suuret ojastot voivat olla todellisia harjusaarteita, joissa kalat viihtyvät suojaisissa paikoissa.

Harjuksen perhokalastukseen Tenojoen vesistössä riittää #3–#5 -luokan perhovapa ja kevyt siima. Perhojen kokoluokassa kannattaa suosia koon 12–16 koukkuja, jotka ovat riittävän pieniä houkuttelemaan harjusta, mutta silti tarpeeksi tehokkaita. Kirkkaalla säällä suositaan vaaleampia tai luonnollisia värejä, kuten oliivia ja ruskeaa. Hämärässä ja yöllä tummat perhot toimivat parhaiten. Harjus suosii usein virran reunaa tai matalia suvantopaikkoja, missä ruoka liikkuu helposti. Harjus antaa usein itsestään merkin, kun se käy noukkimassa hyönteisiä pinnasta. Tähtää tarkasti näihin kohtiin.

Perhot ja niiden valinta kannattaa tehdä vuorokaudenajan mukaan. Aamulla veden ollessa viileämpää harjus on usein aktiivinen pinnan tuntumassa. Pintaperhot kuten Elk Hair Caddis, Klinkhåmer tai Adams koossa 12-16 toimivat hyvin. Aamulla kalastaessa myös kevyet nymfit ja emergentit ovat kokeilun arvoisia.

Päivällä hyönteistoiminta kiihtyy lämpötilan noustessa, ja harjus voi nousta aktiivisemmin pintaperhoihin. Joskus kirkas valo ja rauhallisempi veden virtaus vaativat huomaamattomampia perhoja. Pinnasta haettavia hyönteisiä kannattaa jäljitellä ainakin CDC Caddis, Black Gnat ja Olive Dun perhoilla. Pinnan alle mentäessä pienet nymfit ja pupat esim. Caddis Pupa tai Zebra Midge ovat kokeilemisen arvoisia. Jos harjus ei nouse pintaan, voi olla tarpeen käyttää uppoperhoja tai streamereita, etenkin syvemmissä kohdissa.

Illalla harjus on usein kaikkein aktiivisimmillaan. Hyönteisten kuoriutuminen ja parveilu houkuttelevat harjuksia syönnille sankoin joukoin. Harjuksen ravintoa voi ilta-aikaan sijaistaa Elk Hair Caddis (ruskeana tai oliivina), Mosquito ja Musta Klinkhåmer, pintaperhoilla. Veden pintakalvossa ja sen alla kannattaa tarjota eri variaatioita emergenteistä, jotka jäljittelevät pinnan tuntumaan jääviä hyönteisiä.

Tenojoen kesäyöt ovat valoisia, mutta yöllä harjus voi olla varovaisempi ja laskeutua syvempiin vesiin. Yöaikaan kalastuksessa kannattaa kokeilla myös tummia perhoja, jotka näkyvät hyvin kalalle hämärässä. Pinnassa voi toimia esimerkiksi Black Gnat, Dark Hendrickson perhot sekä pinnan alla tummat ja pienet streamerit, kuten Woolly Bugger tai Black Leech.

Tenojoen vesistö tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet harjuksen perhokalastukseen läpi kesän ja kalastuskauden 10.6 – 10.8. Pintaperhot, nymfit ja tarvittaessa streamerit tuottavat tulosta, kun ne valitaan tarkasti vuorokaudenajan ja veden olosuhteiden mukaan. Erityisesti keskiyön auringon valaisema illan ja yön pintaperhokalastus Legendaarisen Tenon varrella on monille kalastajille unohtumaton elämys.

Taimen (Salmo trutta)

Taimen esiintyy Tenojoen vesistössä kolmessa ekologisessa muodossaan: meritaimen (Salmo trutta), järvitaimen (Salmo trutta lacustris) ja purotaimen (Salmo trutta fario).

Nämä muodot eroavat elinympäristönsä ja vaelluskäyttäytymisensä perusteella. Tenojoen vesistön puhtaissa ja viileissä virtavesissä taimenen elinolosuhteet ovat erityisen hyvät, mutta taimenkantojen säilyminen vaatii vastuullista käyttöä ja suojelutoimia. Taimenen erottaa lohesta helpoiten pyrstön lähes viivasuorasta reunasta, selkeästi silmän taakse ulottuvasta suupielestä sekä vatsaan asti ulottuvista pilkuista. Mereltä vaeltaneen ja paikallisena viihtyvän taimenen erottaa värityksestä, merellä viihtyneen ollessa huomattavasti kirkkaampi kuin paikallisen yksilön.

Meritaimen on Tenojoen vesistön merkittävin ekologinen muoto. Meritaimen vaeltaa Jäämerelle kasvamaan, jossa runsas ravinto mahdollistaa niiden nopean kasvun. Aikuiset yksilöt palaavat keväisin takaisin kotijokeensa kutemaan. Tenojoen sivujoet ja purot toimivat tärkeinä kutualueina meritaimenelle, ja virtaavan veden happirikkaat soraikot tarjoavat otolliset olosuhteet mätimunien kehittymiselle. Meritaimenen elinkierto ja sen selviytyminen ovat riippuvaisia kutupaikkojen kunnosta sekä vaellusreittien esteettömyydestä. Järvitaimen esiintyy Tenojoen vesistössä erityisesti niissä järviin yhteydessä olevissa latvavesissä, joissa taimen voi viettää osan elämästään järvissä. Kutu tapahtuu virtapaikoissa syksyisin, kuten muillakin taimenen muodoilla. Purotaimen puolestaan elää elämänsä Tenojoen vesistön pienissä sivupuroissa. Näissä ympäristöissä taimenet jäävät usein pienikokoisiksi rajallisen ravinnon vuoksi. Purotaimenet käyttävät lisääntymiseen purojen soraikkoja ja viihtyvät kirkkaassa, viileässä vedessä, joka on tyypillistä Tenojoen latvavesille ja sen sivuhaarojen puroille.

Taimenen kalastaja voi tavoittaa Tenon pääuoman virtapaikkojen ja suurempien suvantojen lisäksi, alueen pienistä joista ja puroista tai tunturialueiden kirkasvetisistä järvistä. Taimen viihtyy vesistöissä niiden kivikkoisilla ja virtaavilla alueilla sekä järvien selkäkareilla. Tärkeintä taimenen viihtymiselle on saatavilla olevan ravinnon, kuten hyönteisten, simpun ja muikun, riittävyys. Kalastajan on syytä huomioida myös vuorokaudenaika taimenen kalastamisen yhteydessä. Suuremmat yksilöt on tavoitettavissa pääasiallisesti vesistöjen matalilta alueilta ja virtojen reunoilta ilta ja yö aikaan tai kun valo taittuu hämärän puolelle. Päivällä taimenen voi siiman päähän tavoittaa parhaiten vesistöjen syvemmistä tai kova virtaisemmista paikoista.

Suosittuja ja toimivia perhoja taimenen kalastukseen löytyy kaikista tyypeistä; pinta, uppo ja streamer –perhoista. Esimerkiksi: Elk Hair Caddis, Goddard Caddis ja Klinkhammer ovat toimivia pintaperhoja. Uppoperhoista mainittakoon nymfit ja larvat kuten Pheasant Tail, Hare’s Ear. Streamereista ja pikkukalajäljitelmistä puolestaan Muddler Minnow, Zonker, Woolly Bugger ovat toimivia. Jäljitelmäperhoissa  kannattaa käyttää luonnollisia sävyjä (oliivi, ruskea, harmaa), mutta illan hämärässä ja sameammassa vedessä uppoperhoilla ja streamereilla kalastettaessa kirkkaammat värit (oranssi, punainen) voivat toimia paremmin. Taimenen voimakkuus ja toisaalta erinomainen näkökyky kannattaa huomioida peruketta valittaessa.

Kyttyrälohi (Oncorhynchus gorbuscha)

Kyttyrälohi on vieraslaji, jota tavataan erityisesti Tenojoen vesistössä sekä Näätämöjoessa. Kyttyrälohi kutee näissä Jäämereen laskevissa joissa parittomina vuosina ja nousee jokiin keskikesän aikana. Sen perho- sekä viehekalastus on maailmalla suosittua ja yleistynyt nopeasti myös Jäämerenjoissa.

Se on suosittu vapaa-ajankalastuksen kohdelaji etenkin Pohjois-Amerikassa, Tyynenmeren rannikolla. Kyttyrälohi ottaa hanakasti vieheeseen ja on siiman päässä ärhäkkä vastus tarjoten hauskoja hetkiä kalastajille. Tenon pääuomassa kyttyrälohen massanousu ajoittuu Juhannuksen ja heinäkuun puolenvälin tietämille. Jäämeren rannalla jokisuulla niitä voidaan kalastaa kesäkuun puolivälistä alkaen.

Kevyt yhdenkäden perhovapa riittää hyvin kyttyrälohien perhokalastamiseen. Tenon kalastussäännön mukaan perhovapa saa olla enintään luokkaa #6. Kalastussäännön mukaisesti kyttyrälohen kalastukseen tulee käyttää kelluvaa perhosiimaa. Perukesiiman vahvuus saa olla eninään 0,25 mm paksu. Suositeltavaan on käyttää fluorocarbon peruketta, joka kestää kalan hampaita hieman paremmin. Myös vieheellä kalastaminen on sallittua Tenon kalastussäännön kirjausten mukaisesti. Vieheessä saa olla enintään yksi kolmihaarainen koukku, joka on enintään kokoa #8. Vieheissä kannattaa suosia kirkkaita värejä kuten oranssia ja pinkkiä sekä muita hohtavia värejä. Viehettä kannattaa uittaa hitaasti “leijaillen” ja pienin nykäyksin iskua houkutellen. Kyttyrälohi suosii matalia mutta virtaamaltaan kohtalaisia rantoja ja alueita, joista se on tavoitettavissa vapakalastajien toimesta. Aamun kähy ja iltahämärä ovat ajankohtia, jolloin kyttyrälohi on aktiivisimmillaan.

Kyttyrälohta ei saa vapauttaa takaisin Tenon vesistöön, vaan ne tulee tappaa mahdollisimman pian kiinnisaamisen jälkeen. Kyttyrälohi on ravintoarvoiltaan erinomainen ruokakala ja soveltuu korvaamaan Atlantin lohen kaikissa lohiresepteissä. Kyttyrälohen nahka soveltuu erinomaisesti käsitöiden materiaaliksi, joten sen kalastaminen Tenon vesistössä on suositeltavaa.

Siika (Coregonus lavaretus)

Siika on lohikaloihin kuuluva arvostettu ja monimuotoinen kalalaji, joka viihtyy viileissä ja puhtaissa vesissä. Siika on solakka, hopeanhohtoinen kala, jonka selkä on usein tummempi ja suomut ovat melko suuret.

Sen suuhun ja pään muotoon vaikuttaa elintapa: siika voi olla joko pohjaravintoa syövä järvisiika tai pääasiassa planktonia syövä planktonsiika. Siian elinympäristöt ovat moninaisia ja sitä tavataan monenlaisissa vesistöissä. Siika viihtyy kirkasvetisissä, happirikkaissa järvissä, jotka tarjoavat sekä plankton- että pohjasiialle sopivat elinolosuhteet. Tunturialueiden kirkkaat, matalat järvet ja lammet tarjoavat erinomaiset elinolosuhteet siialle.

Näissä vesistöissä siika on usein pienikokoista mutta maultaan erinomaista. Ylä-Lapissa siialla on myös vaellusmuoto, joka liikkuu joista järviin ja mereen. Tenojoen ja sen sivujokien alueella elää siikaa, joka nousee kutemaan jokien soraikoille syksyisin. Joissa ja puroissa siika suosii tyynempiä virran reunuksia, matalia suvantoja sekä pohjakivien läheisiä alueita. Kesällä siika nousee usein aivan rantaveteen, missä se syö pinnan hyönteisiä ja toukkia.

Siian perhokalastus on tarkkaa ja teknistä kalastusta, jossa menestys vaatii kevyttä välineistöä, ohuempia siimoja ja oikeanlaisia perhoja. Vapa saa olla kevyt luokkaa #3–#5, erityisesti lasikuituvavat sopii siian kalastukseen. Ohut peruke, esimerkiksi 0,12–0,18 mm, on tarpeen, koska siika on varovainen ja havaitsee helposti paksut siimat. Pintaperhoista pienet emergentit ja klinkhammerit ovat toimivia. Uppoperhoista siialle tarjottavia ovat pienet nymfit kuten Pheasant Tail Nymph,Hare’s Ear Nymph ja Zebra Midge. Huolellinen uitto on siian kalastuksessa avainasemassa. Kirkasvetiset järvet ja hitaat jokialueet ovat parhaita paikkoja tavoittaa siika erityisesti kesäiltoina, kun se nousee syömään pinnasta.

Rautu (Salvelinus alpinus)

Rautu eli nieriä, on lohikaloihin kuuluva kylmien ja kirkasvetisten vesistöjen kala. Se on tunnettu kauniista ulkonäöstään: sen hopeanhohtoinen kylki, punertavat evät ja pilkullinen pinta tekevät siitä helposti tunnistettavan. Rautu viihtyy viileissä, happirikkaissa vesissä ja suosii erityisesti pohjoisia järviä ja tunturipuroja.

Paistunturin ja Kaldoaivin tunturialueet tunnetaan hyvistä rautuvesistä. Niissä sijaitsee useita syrjäisiä kylmiä ja kirkasvetisiä, mutta matalahkoja järviä ja lampia, jotka sopivat hyvin raudulle. Tenon sivujoet ja yläjuoksut voivat sisältää pienempiä rautukantoja.

Rautu on erittäin sopeutuvainen ja sitä tavataan kolmena päämuotona: paikallinen muoto järvinieriä, anadrominen muoto merirautu sekä pysyvästi pienikokoinen kääpiörautu. Paikalliset raudut viihtyvät erityisesti tunturien järvissä ja lammissa, eläen pääasiassa hyönteis-, äyriäis- sekä pikkukalaravinnolla. Kasvu näissä vesissä on hidasta, mutta kalat voivat olla pitkäikäisiä. Kääpiörauduilla, planktoniin ja selkärangattomiin perustuva ruokavalio ja sen köyhyys vaikuttavat kasvulla saavutettavaan kokoon. Merirautu vaeltaa lohen tapaan merialueelle ruokailemaan ja palaa jokeen kudulle. Kooltaan meriraudut ovat pääasiallisesti paikallisia kantoja suurikokoisempia.

Onnistuneeseen raudun kalastukseen voi vaikuttaa usea eri tekijä. Aamun ja illan hämärä ovat usein parhaita aikoja kalastaa rautua. Tyyni sää ja kirkas vesi tarjoavat parhaat olosuhteet, mutta pilvisellä säällä rautu voi olla aktiivisempi. Kirkkaassa vedessä rautu on arka, joten lähesty kalastuspaikkaa varovasti ja vältä ylimääräistä ääntä. Tunturijärvissä ja lammissa rautu liikkuu useimmiten parvissa vesistöä kiertäen ja ruokaa aika ajoin etsien. Raudulle kelpaa pienten lusikka ja lippa uistinten lisäksi perhot monimuotoisesti. Pinta perhoista esimerkiksi vesiperhosten ja korentojen jäljitelmät ovat herkullisia samoin kuin sääskiperhot.

Hauki (Esox lucius)

Hauki on yksi Suomen yleisimmistä ja saalistetuimmista petokaloista, ja sitä esiintyy myös Tenojoen vesistöissä sekä Ylä-Lapin erämaa-alueilla. Lapin puhtaissa ja kirkkaissa vesissä elävät haukikannat tekevät, vedelliselle ekosysteemille tärkeää tasapainottamista, samalla kasvattaen joukostaan todella suuria yksilöitä.

Puhdas elinympäristö tekee Lapin hauista myös erinomaisia ruokakaloja. Utsjoen alueella hauen kalastus tarjoaa hienon mahdollisuuden kokea arktisen tunturialueen vesistöt, sillä hauki viihtyy monenlaisissa elinympäristöissä ja tarjoaa jännittäviä hetkiä kalastajille.

Tenon pääuoma on tunnettu lohikaloistaan, mutta nykyisin siellä tavataan myös haukea enenevissä määrin. Pääuomassa sekä sivujoissa elävät hauet viihtyvät hitaammin virtaavilla osuuksilla sekä rauhallisten suvantojen suojaisissa lahdissa. Toisinaan hauen voi löytää myös virtavesien koskiosuuksilta sekä etenkin niiden loppuliu’uista. Tunturialueilla haukea voidaan löytää suurimmasta osasta järviä ja lampia

Haukea voi kalastaa vieheellä tai perholla, huomioiden paikallinen kalastussääntö. Perholla kalastettaessa hauki ottaa hyvin suurikokoisiin streamer-perhoihin ja poppereihin. Perhovälineinä käytetään vahvaa vapaa ja kestävää peruketta, joka suojaa siimaa hauen teräviltä hampailta. Tenon pääuomalla perhovapa saa olal enintään #6 yhdenkäden vapa ja peruke 0,25mm vahvuudeltaan. Tunturialueilla kalastaessa välineiksi suositellaan vahvempaa kalustoa. Vieheissä ja perhoissa saa olla väriä ja ainakin: vihreä, keltainen, punainen, oranssi ja hopeanhohtoinen sekä musta, on sellaisia joita niistä on hyvä löytyä.

Lohi (Salmo Salar)

Lohi (Salmo Salar), joen kuningas, ui hurjien koskien läpi kohti latvavesiä. Lohi aloittaa matkansa joesta smolttina, mistä se vaeltaa avomerelle kasvamaan. Täysikasvuisena lohi vaeltaa mereltä takaisin jokeen lisääntymään yläjuoksun soraikkoihin. Osa lohista saattaa viettää jopa neljä vuotta merellä ennen ensimmäistä kutumatkaansa.

Useimmiten lohet viettävät kaksi vuotta merellä, minkä aikana ne kasvavat 3–8-kiloisiksi. Jotkut yksilöt voivat palata joelle kolmekin kertaa ja kasvaa yli 20-kiloisiksi. Lohet ruokailevat ainoastaan merellä, joten on edelleen arvoitus, miksi ne tarttuvat vieheisiin. Lohenkalastuksella Tenojoella on pitkä ja merkittävä historia, joka ulottuu vuosisatojen taakse. Tenojoen lohi on ollut keskeinen osa paikallisten saamelaisten ja muiden alueen asukkaiden elämää sekä elinkeinoa. Kalastusta harjoitettiin alun perin pääasiassa ravinnonhankintaan perinteisin menetelmin, kuten: verkoilla, koukkupyynnillä, padoilla sekä soutu-uistelulla. 1800-luvulla ja erityisesti 1900-luvun alussa Tenojoen lohenkalastus alkoi kiinnostaa myös kalastusturisteja, erityisesti brittiläisiä herrasmiehiä, jotka toivat mukanaan perhokalastusperinteen. Tenojoesta tuli maailmanluokan lohijoki, ja mm. kuuluisat perhokalastajat tekivät alueesta tunnetun kalastuskohteen.

Lohen tilanne Tenojoen vesistössä on ollut viime vuosina huolestuttava, ja se on herättänyt laajaa keskustelua niin kalastajien, tutkijoiden kuin viranomaistenkin keskuudessa. Tenojoen lohikanta on perinteisesti ollut yksi maailman merkittävimmistä luonnonvaraisista lohikannoista, mutta viime vuosina lohimäärät ovat romahtaneet merkittävästi. Tällä hetkellä lohen kalastaminen Tenon vesistössä on kannan suojelun nimissä kiellettyä.