Liikutaan turvallisesti tuntureilla, huomioidaan lumiturvallisuus! Lumiturvallisella toiminnalla vähennetään riskiä joutua lumivyöryyn. Lumivyöryt ovat mahdollisia, kun maaston kaltevuus on yli 25 astetta. Lumivyöryyn joutuminen on hengenvaarallista.

 

Miten liikut turvallisesti tuntureilla ja vältät lumivyöryt?

  • Kaverin kanssa on hauskempaa ja turvallisempaa
  • Kulje merkityillä reiteillä jos mahdollista
  • Valitse kulkureitiksi loiva rinne
  • Tiedä missä kuljet. Lue karttaa ja käytä maastokarttasovellusta. Puhelimen lisäksi on hyvä olla myös perinteinen paperikartta.

Hankeen muodostuu eri kerroksia, kun eri aikoina satanut lumi on rakenteeltaan erilaista. Lumen kerrostuminen voi aiheuttaa niin sanotun laattalumivyöryn. Tällöin jokin lumen kerroksista ei enää jaksa pysyä paikoillaan jyrkässä rinteessä, ja lumimassa lähtee liikkeelle aiheuttaen lumivyöryn. Lumi vyöryy maaston muotojen mukaan sinne minne pääsee ja kasaantuu lopulta esimerkiksi kuruun, tehden myös kurusta riskipaikan. 

Talvi ja turvallisuus - Explore Utsjoki 45

Kurut ovat lumivyöryherkkiä paikkoja.

Lumivyörymaastossa liikkuvan tulee varautua riittävillä taidoilla, tiedoilla ja varusteilla. Tärkein keino ennaltaehkäistä lumivyöryriskiä on välttää lumivyöryherkkää maastoa. Suurin osa kuolemiin johtaneista lumivyöryistä on ihmisten aiheuttamia, joten tehdyillä reittivalinnoilla on iso merkitys. Tärkeää on myös liikkua tuntureilla kaverin kanssa. Lumivyörymaastossa kulkijan on hyvä varustautua lapiolla, lumivyörylähettimellä eli piipparilla, ja lumitutkaimella, eli sondilla, sekä puhelimella.

Ilmatieteenlaitos laatii lumivyöryennusteen Pohjois-Suomen kuudelle tunturialueelle päivittäin. Utsjokea lähin ennuste on Saariselältä. Olosuhteet voivat olla erilaiset, mutta Saariselän lumivyöryennusteesta saa suuntaa lumivyöryjen todennäköisyydelle myös Utsjoella.

 

Lisätietoja ja luettavaa:

Ilmatieteenlaitoksen lumivyöryennuste:

https://www.ilmatieteenlaitos.fi/lumivyoryennuste?1mGB7HoCrvLNV0Ib9zga2J_q=location%253DSaariselk%25C3%25A4%2526lang%253Dfi

 

Luontoon.fi – Lumivyöryt

https://www.luontoon.fi/retkeilynabc/turvallisuus/ennakoijavalta/lumivyoryt

 

Nämä vastuullisuussivut on toteutettu osana Vastuullinen matkailu Utsjoella -hanketta. Hanke on Euroopan aluekehitysrahaston EAKR:n, Lapin liiton ja Utsjoen kunnan tukema projekti, jonka tavoitteena on mm. tehdä Utsjoesta entistä vastuullisempi matkakohde sekä ohjata matkailijoita matkailemaan vastuullisesti. Lisätietoa hankkeesta löydät täältä.

 Vastuullisuus - Explore Utsjoki 8Vastuullisuus - Explore Utsjoki 7Vastuullisuus - Explore Utsjoki 6