Utsjoen laajat erämaat, haastavat korkeuserot ja vaihtelevat sääolosuhteet vaativat retkeilijältä huolellisuutta ja varautumista.

Arktinen Utsjoki haastaa kesäretkeilijän

On tavallista, että tunturissa on lunta vielä kesäkuussakin, joskus jopa heinäkuussa. Lumien sulettua tulvat voivat haitata retkisuunnitelmia. Esimerkiksi Kevon reitin vedenylitykset eivät tällöin ole mahdollisia, sillä tulviva joki on vaarallinen ylitettävä. Ajankohtaiset tiedot Kevon reitin tilanteesta löydät täältä. Tiedustelethan paikallisilta olosuhteista ennen retkelle lähtöä.  Yöt voivat olla hyvinkin kylmiä läpi vuoden, joten varauduthan esimerkiksi riittävän lämpimällä makuupussilla. Aina kannattaa varautua yllätyksiin: säätiedotteet eivät välttämättä pidä Utsjoen olosuhteissa paikkaansa lyhyelläkään tähtäimellä. 

Suunnittele reitti omien taitojesi ja kuntosi mukaan

Poluilla kulkeminen on huomattavasti helpompaa ja vastuullisempaa kuin polkujen ulkopuolella. Reittiä suunnitellessa on tärkeä muistaa, että kilometrit eivät ole veljiä keskenään. Korkeuserot, maaston kivisyys, suot, vesistöjen ylitykset ja monta muuta seikkaa vaikuttavat reitin vaativuuteen. Retkeilijän onkin hyvä tutustua karttaan huolella ennen retkelle lähtöä.  Puhelin ei välttämättä kuulu erämaassa, joten myös avun saanti tarvittaessa voi olla vaikeaa: tästäkin syystä on tärkeä suunnitella reitti itseään ja retkikaveriaan kuunnellen.

Turvallisesti retkellä - Explore Utsjoki

Tunne varusteesi, opettele käyttämään niitä ennen retkeä

Oikeanlainen varustus on tärkeä osa retkeilyä. Utsjoen luonto on uskomattoman kaunis, mutta myös arvaamaton: sää vaihtuu nopeasti ja sääennusteet eivät useinkaan pidä paikkaansa. Varusteet kannattaa siis pakata vesitiiviisti, esimerkiksi repun sisälläkin vielä vesitiiviisiin kuivapusseihin. Utsjokea ei myöskään turhaan sanota arktisen luonnon kohteeksi: pakkasta saattaa olla paikoin kesäöinäkin. Varustaudu siis lämpimästi myös kesäajan vaellukselle.

Pakkaa mukaan ainakin:

  • paperikartta, kompassi ja gps
  • ruokaa ja juomaa, pidemmillä vaelluksilla muista myös eväät varapäiviksi
  • uudelleen käytettävät ruokailuvälineet + tiskiharja ja biohajoava tiskiaine
  • wc-paperia (myös pieni lapio kätevä jätösten peittämiseen)
  • lämmin taukotakki
  • vaihtovaatteet
  • kännykkä + varavirtalähde pakattuna vesitiiviisti
  • kännykkään ladattuna retkikartta offline-käyttöä varten, sekä 112-sovellus
  • tarvittaessa yöpymisvälineet (teltta, makuupussi, retkipatja)
  • ensiapulaukku

On tärkeää myös tuntea varusteensa ja osata käyttää niitä hyvin. Esimerkiksi karttaa ja kompassia on tärkeää opetella käyttämään ennen reissulle lähtöä. Samoin kannattaa käydä läpi teltan pystyttäminen. Sormi saattaa mennä suuhun, jos kasaa telttaa ensimmäisen kerran vesisateessa ja myrskyssä. Varusteiden käyttö tulee siis opetella etukäteen. Muista myös ilmoittaa reittisi ja arvioitu paluuaikasi ennen lähtöä.

Vaelluksella tai retkellä voi tulla eteen myös vesistön ylittäminen kahlaamalla. Irroita tällöin rinkan lantiovyö ja rintaremmi, jotta kaatuessa saat rinkan helposti pois selästä ja pääset takaisin pystyyn. Vältä onnettomuuksia myös ennakoimalla ja välttämällä turhia riskejä: jos joen ylitys vaikuttaa kimurantilta, löytyiskö helpompi ylityspaikka kauempaa. Riskien minimoiminen tarkoittaa myös aikataulutusta: retkeiltäessä valoisan aikaan on helpompaa suunnistaa. Valon määrän vähäisyys kesän yöttömän yön Utsjoella ei tosin yleensä ole ongelma.

Talviretkeilyyn liittyy omat haasteensa. Lue lisää talviretkeilystä täältä

Nämä vastuullisuussivut on toteutettu osana Vastuullinen matkailu Utsjoella -hanketta. Hanke on Euroopan aluekehitysrahaston EAKR:n, Lapin liiton ja Utsjoen kunnan tukema projekti, jonka tavoitteena on mm. tehdä Utsjoesta entistä vastuullisempi matkakohde sekä ohjata matkailijoita matkailemaan vastuullisesti. Lisätietoa hankkeesta löydät täältä.

 Vastuullisuus - Explore Utsjoki 8Vastuullisuus - Explore Utsjoki 7Vastuullisuus - Explore Utsjoki 6