Utsjoki on upea retkikohde ympäri vuoden. Olemme koonneet tälle sivulle muutamia huomioon otettavia asioita, jotta retkesi olisi mahdollisimman onnistunut, turvallinen ja toiminta luonnossa vastuullista.

Retkeile levänneenä ja suosi merkittyjä reittejä

Utsjoella on paljon merkittyjä retkeilyreittejä sekä päivän mittaisiin retkiin, tai useamman päivän vaelluksiin. Vaihtoehtoja löytyy myös helppoihin muutaman tunnin reissuihin.

Suosi merkittyjä reittejä. Reitit kulkevat Utsjoen, Karigasniemen ja Nuorgamin kenties sykähdyttävimpien maisemien halki. Annos arktista luontoa on siis taattu merkatuilla reiteillä. Lisäksi merkityillä reiteillä retkeileminen on turvallisempaa ja vastuullista; eksymisen mahdollisuus pienenee ja luonnon eroosio vähenee. Lisäksi esimerkiksi porot saavat näin laiduntaa rauhassa.

Huolehdi retkeillessäsi riittävästä levosta, ravinnosta ja veden juomisesta. Teet viisaampia päätöksiä kylläisenä ja levänneenä.

Merkatuista reiteistä huolimatta tiedosta missä olet ja seuraa karttaa. Suosi myös retkeilyä kaverin kanssa, etenkin pidemmillä yön yli vaelluksilla. Kaverin kanssa on hauskempaa ja turvallisempaa.

Ota huomioon vuodenajat ja erilaisten harrasteiden vaatimat turvallisuusseikat

Meitä matkailijoita on moneen lähtöön! Yksi haluaa avantoon ja toinen moottorikelkkailla, kolmas saattaa vaikka ultrajuosta Kevon Luonnonpuiston läpi. Otathan vuodenajat ja harrastamasi lajin turvallisuusseikat huomioon myös Utsjoella. Lisätietoa turvallisuusasioista eri lajeihin liittyen löydät täältä.

Turvallisuus ja vastuullisuus retkeiltäessä - Explore Utsjoki

Tunne varusteesi, opettele käyttämään niitä ennen retkeä

Oikeanlainen varustus on tärkeä osa retkeilyä. Utsjoen luonto on uskomattoman kaunis, mutta myös arvaamaton: sää vaihtuu nopeasti ja sääennusteet eivät useinkaan pidä paikkaansa. Lisäksi lunta voi tulla kesälläkin. Varusteet kannattaa siis pakata vesitiiviisti, esimerkiksi repun sisälläkin vielä vesitiiviisiin kuivapusseihin. Utsjokea ei myöskään turhaan sanota arktisen luonnon kohteeksi: pakkasta saattaa olla paikoin kesäöinäkin. Varustaudu siis lämpimästi myös kesäajan vaellukselle. Pakkaa mukaan ainakin:

  • paperikartta, kompassi ja gps
  • ruokaa ja juomaa, pidemmillä vaelluksilla muista myös eväät varapäiviksi
  • uudelleen käytettävät ruokailuvälineet + tiskiharja ja biohajoava tiskiaine
  • wc-paperia (myös pieni lapio kätevä jätösten peittämiseen)
  • lämmin taukotakki
  • vaihtovaatteet
  • kännykkä + varavirtalähde pakattuna vesitiiviisti
  • kännykkään ladattuna retkikartta offline-käyttöä varten, sekä 112-sovellus
  • tarvittaessa yöpymisvälineet (teltta, makuupussi, retkipatja)
  • ensiapulaukku

On tärkeää myös tuntea varusteensa ja osata käyttää niitä hyvin. Esimerkiksi karttaa ja kompassia on tärkeää opetella käyttämään ennen reissulle lähtöä. Samoin kannattaa käydä läpi teltan pystyttäminen. Sormi saattaa mennä suuhun, jos kasaa telttaa ensimmäisen kerran vesisateessa ja myrskyssä. Varusteiden käyttö tulee siis opetella etukäteen. Muista myös ilmoittaa reittisi ja arvioitu paluuaikasi ennen lähtöä.

Vaelluksella tai retkellä voi tulla eteen myös vesistön ylittäminen kahlaamalla. Irrota tällöin rinkan lantiovyö ja rintaremmi, jotta kaatuessa saat rinkan helposti pois selästä ja pääset takaisin pystyyn. Vältä onnettomuuksia myös ennakoimalla ja välttämällä turhia riskejä: jos joen ylitys vaikuttaa kimurantilta, löytyisikö helpompi ylityspaikka kauempaa. Riskien minimoiminen tarkoittaa myös aikataulutusta: retkeiltäessä valoisan aikaan on helpompaa suunnistaa. Valon määrän vähäisyys kesän yöttömän yön Utsjoella ei tosin yleensä ole ongelma.

Koirat kytkettynä, luonnonvaraisille eläimille rauha

Koirat ovat tervetulleita nauttimaan Utsjoen luonnosta ja koiran ja omistajansa yhteinen retki on hieno kokemus kummallekin. Pidä kuitenkin kilttikin koira kytkettynä retkellä, sillä luonnonvaraisille eläimille koira on peto. Erityisesti maassa pesivät linnut ovat erityisen herkkiä häirinnälle. Ota huomioon myös muut retkeilijät, sillä jotkut ihmiset voivat esimerkiksi pelätä koiraa. Jos yövyt autiotuvassa retkelläsi, kysy muilta yöpyjiltä, onko heille ok jos koirasi nukkuu tuvassa myös. Pidä myös huolta, ettei koirasi pääse häiritsemään luonnossa laiduntavia poroja. Lue lisää porojen huomioimisesta täältä

Koiran ohella on hyvä muistaa, että emme itse häiritse eläimiä luonnossa. Esimerkiksi eläimiä kuvatessa tai kiikaroidessa on hyvä ottaa huomioon, etteivät eläimet häiriinny toiminnasta. Erityisesti dronella kuvatessa tämä on tärkeää muistaa. Älä lähde jahtaamaan eläimiä dronella ja pysyttele riittävän etäisyyden päässä.

Suosi kimppakyytejä luontokohteisiin saapuessasi

Useisiin Utsjoen luontokohteisiin on mahdollista tulla julkisilla tai kimppakyydeillä, sillä monelle luontoreitille pääsee aivan Utsjoen, Nuorgamin tai Karigasniemen tuntumasta. Esimerkiksi Utsjoen retkeilyreitille pääsee Utsjoen kirkonkylältä ja Skaidijärven polulle Nuorgamin kylän läheisyydestä. Jos luontokohteeseen pääseminen on mahdollista kimppakyydillä, suosi sitä.

Vastuullisuus matkaillessa - Explore Utsjoki 5

Ruoan valmistus retkellä

Käytä nuotion tekoon mahdollisuuksien mukaan huollettua tulipaikkaa, kotia ja laavuja. Ota huomioon metsäpalovaroitukset alueella, jossa retkeilet. Voimassa olevat varoitukset löydät Ilmatieteenlaitoksen sivuilta. Avotulen tekeminen metsäpalovaroituksen aikaan on kiellettyä ja vaarallista. Avotuleksi lasketaan myös risukeittimien käyttö.

Luonnon kannalta kestävin tapa valmistaa ruokaa on tehdä se retkikeittimellä, kuten Trangialla. Tämä siitä syystä, että luontoon ei tarvitse tällöin tuoda polttopuita raskailla välineillä, eikä luontoon myöskään jää jälkiä nuotiosta. Esimerkiksi kaasupolttimella varustetulla Trangialla valmistat ruuan hetkessä. Älä käytä Trangiaa tai muuta retkikeitintä sisällä teltassa, vaan kokkaa aina ulkona. Jos pakottavista syistä (esimerkiksi hirmuinen rankkasade) joudut kokkaamaan teltan sisällä, tee se oviaukossa, keitin hyvin tuettuna vaikkapa kivillä. Huolehdithan riittävästä ilmanvaihdosta, ettei keitin syö happea teltasta. Ole  tarkkana paloturvallisuuden kanssa, sillä telttakankaat palavat hämmästyttävän nopeasti. Lähtökohtaisesti ruoan valmistaminen tulee kuitenkin tehdä ulkona. Avotulta ei pidä pitää teltassa missään olosuhteissa.

Kun tiskaat astioitasi luonnossa, käytä biohajoavaa pesuainetta, jottei pesuaine jää luontoon ja vesistöihin. Pidä mukana myös omaa tiskiharjaa. Älä tiskaa rannassa, tai kaada tiskivettä suoraan takaisin veteen, vaan imeytä se maahan vähintään 50 metrin päähän vesistöstä. Seuraava retkeilijä ei nauti, jos retkipaikan vedessä kelluvat vanhat spagetit. Jos olet päiväretkellä, voit hyvin tuoda ruokailuvälineet pestäväksi myös kotiin tai majapaikkaasi.

Mistä vettä vaelluksen aikana?

Utsjoen alueella vesi on yleensä juomakelpoista, mutta sen juominen tapahtuu omalla vastuulla. Tunturipuroista juominen on turvallista, kun varmistat, ettei yläjuoksulla ole kuolleita eläimiä tai purossa ole eläinten jätöksiä. Veden laadun voi myös varmistaa käyttämällä kannettavia vedensuodattimia. Toinen vaihtoehto on keittää juomavesi. Virtaavaa vettä käytetään juomavetenä, seisovaa vettä ei. Kumpaa kantaisit mieluummin mukanasi monipäiväisellä vaelluksella: kymmenen litran vesitonkkaa vaiko 200 grammaa painavaa vedesuodatinta?

Miten vessassa käynti ja roskien käsittely toimiikaan retkellä?

Muistetaan viedä retken roskat mukanamme. Kannattaa etukäteen minimioida syntyvien roskien määrä esimerkiksi pakkaamalla eväät uudelleen käytettäviin rasioihin. Myös alumiinisten, titaanisten, teräksisten tai muovisten ruokailuvälineiden käytössä voi vähentää syntyvän jätteen määrää. 

Pyri käyttämään retkeilyalueiden huusseja, jos sellaisia on tarjolla. Jos käyt tarpeilla maastossa, muista kaivaa kunnon kuoppa ja peittää jätökset hyvin. Tätä varten se pieni mukana kannettava lapio on kätevä. Tuo WC-paperit mukanasi tai hautaa ne maahan, mutta älä jätä niitä lojumaan maahan, tällöin ne eivät lähde maatumaan. Muista myös, että kosteuspyyhkeet eivät maadu ollenkaan, eli tuo ne mukanasi luonnosta.

Lisää vinkkejä vastuullisuusasioiden huomioimisesta matkallasi löydät täältä.

Nämä vastuullisuussivut toteutettiin osana Vastuullinen matkailu Utsjoella -hanketta. Hanketta rahoittivat Euroopan aluekehitysrahasto EAKR, Lapin liitto ja Utsjoen kunta. Sen tavoitteena on mm. tehdä Utsjoesta entistä vastuullisempi matkakohde sekä ohjata matkailijoita matkailemaan vastuullisesti.