Tarinoita

Utsjoen alueen valokuvauksellisimpia paikkoja

Utsjokinen Anne-Marie Holm kertoo minne hän suuntaa mielellään kameran kanssa

Valokuvauskohteita Utsjoen alueella

Utsjokinen Anne-Marie Holm on koulutukseltaan luonto-opas ja liikkuu mielellään pohjoisen luonnossa. Hän kirjoittaa myös ulkoilujuttuja Retkipaikkaan sekä omaan ulkoilmablogiinsa. Tässä tarinassa Anne-Marie kertoo omista alueen lempikuvauskohteistaan.

Neljä vuodenaikaa, kaamos ja yöttömän yön aika saavat Utsjoen tunturimaisemat näyttämään upeilta ympäri vuoden. Marraskuussa kaamoksen alkaessa sininen hetki ja revontulet, keväällä kirkas lämmittävä aurinko, toukokuussa alkava yötön yö ja heinäkuun lopun ensimmäiset auringonlaskut muokkaavat maisemaa valokuvauksellisen kauniiksi.

Syyskuussa alkava ruska on taas omiaan lumoamaan katselijan lukuisilla punaisen eri sävyillään. Karu paljas luonto ennen talven lumia saattaa vaikuttaa synkältä, mutta aamun koleat pakkasaamut kimmeltävine varvikkoineen kirkastavat maisemat.

 Utsjoen valokuvauskohteita

Utsjoen pyhä Ailigas 342m

Kirkonkylää jylhänä reunustava tunturi kohoaa Utsjoen rannalta Kaldoaivin erämaata kohti. Sen huipulla kseisoo radiomasto, jonka juurelta maisemat Utsjoen kylälle ja Tenojoelle ovat upeat. Kesällä lukuisat kukat kukkivat sen polkujen varsilla, talvella lumipeitteiset Paistunturin erämaan tunturit erottuvat kauniisti lännessä.

Tien rautaisen poroaidan jälkeen olevasta mutkasta lähtee polku kohti tunturin kurua, polkua seuraamalla pääsee näköalapaikalle, joka tarjoaa entistä jylhemmät maisemat katsojalleen. Paikka on suosittu talvisin revontulikuvauksen tukikohtana.

Ailikkaalle pääsee kävellen sekä autolla Ailikkaantietä pitkin. Kylätalolta pystyy lunastamaan tienkäyttölupia. Nuorgamintieltä mastolle matkaa kertyy 2,5 kilometriä.

Karigasniemen tie

Suomen kauneimmaksi tieksikin tituleerattu Karigasniemen ja Utsjoen välinen tie kiemurtelee tuntureiden, peltojen ja Tenojoen ohitse tarjoten kulkijalle monipuoliset maisemat. Tien levähdyspaikat ovat valokuvauksellisten maisemien lähettyvillä. Nuvvuksen kylällä Tenojoen rannalla harjoitetaan maataloutta ja Tanssijoella Maununkiveltä pilvettömällä säällä pystyy näkemään Norjan Finnmarkin korkeimman tunturin Rástegáisán.

Vetsikon Veahčatnjunis ja Vetsipahka

Vetsikossa, Utsjoen ja Nuorgamin välillä olevan asutuksen ympärillä kohoaa useita tuntureita sekä Suomen, että Norjan puolella. Veahčatnjunis kohoaa aivan Vetsikkojoen vierestä ja sen huipulta näkee kauas Tenojoen laaksoon, Norjan tuntureille sekä Vetsikkoon. Veahčatnjunille pääsee ennen Vetsikkojoen siltaa olevan levikkeen läheltä joko mönkijäuraa tai kinttupolkua pitkin. Rinne on jyrkkä, mutta helppo kulkea.

Veahčatnjunin vierellä kulkevan tien varrelta on hankala olla huomaamatta Veahčabáktin, Vetsipahkan vesiputousta. Putous laskee tien ali vetensä Tenojokeen ja talvisin sitä koristaa suuret jääpuikot.

Kirkkotuvat

Historialliset kirkkotuvat ovat tarjonneet kirkkopyhien vieraille majapaikat jo 1800- luvun alusta lähtien. Vanhat hirsiseinäiset tuvat ovat parhaimmillaan koko vuoden ympäri – talvella ne seisovat hiljaa paikoillaan revontulien loisteessa, kesällä kukkameri valtaa pihan polkujen ympäristön ja ruskan aikaan Mantojärven taustalla seisova Ailigas-tunturi värjäytyy kokonaan ruskan väreihin.

Kesällä kirkkotuvilta saa myös maksutonta opastusta ja sen pihapiiristä löytyy Šiella – käsityömyymää sekä lähetystyökahvila. Myös tupien sisään pääsee tutkimaan entisaikojen elämää. Talvella tuvat ovat lukitut.

Kirkkotuvat ovat kuuden kilometrin päässä Utsjoen kirkonkylältä, Utsjoen kirkon läheisyydessä. Tupien pihapiirin edessä on parkkipaikka.

Njállavárrin mönkijäura erämaahan

 15 kilometriä Nuorgamista Utsjoelle kohoaa tien viereltä Njállavárri, jonka juurella kulkevaa yksityistä tietä pitkin pääsee erämaahan vievälle mönkijäuralle. Uraa myöten pääsee nopeasti erämaamaisiin maisemiin kävellen taikka maastopyörällä. Tieltä uraa myöten vanhalle poroerotusaidalle matkaa on kolmisen kilometriä. Valokuvaukselliset maisemat jatkuvat syvälle erämaahan saakka ja alue soveltuu hyvin pidemmällekin vaellukselle. Ura on merkkaamaton.

 

Anna palautetta